Raskausajan stressin vaikutus lapsen aivojen kehitykseen. Psykologian tehtävä.

Sikiöaikana vuorovaikutus äidin kanssa tapahtuu erilaisessa ympäristössä kuin koskaan sen jälkeen ihmisen kehityksen aikana. Millä tavalla äidin raskausaikainen stressitila vaikuttaa sikiöön ja lapsen kehitykseen? Kahden pääasiassa toimivan mekanismin kautta (kuvio 1.) on esitetty altistuvien haittavaikutuksien välitys.

Kehityksen ohjelmoitumisen hypoteesi.

Geenit ja ympäristö yhdessä vaikuttavat siihen minkälainen geneettinen ilmaisu yksilöllä on. Havainnoitu, että se vaikutus voi alkaa jo raskausaikana kehityksen ohjelmoitumisen kautta. Kehityksen ohjelmoituminen tarkoittaa elimistön adaptoitumista kohdunsisäisen elämän tai varhaisen syntymänjälkeisen kauden aikaisille ärsykkeille ja näiden muutosten vaikutuksia myöhemmän kehityksen aikana yksilön terveyteen, sairauksien syntyyn ja käyttäytymiseen (Luoma 2016: 975).

Raskaudenaikainen sikiön kasvuympäristö toimii vuorovaikutuksessa perimän kanssa. Epigeneettisiä muutoksia on todettu tapahtuvan jo kohdussa. Raskausaikana äidin elimistö säätelee sikiön elinjärjestelmiä. Uskotaan, että se tapahtuu myös stressinsäätelyjärjestelmissä. Äidin elimistön stressitila raskausaikana aktivoi stressinsäätelyjärjestelmän, eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais akselin (HPA- akseli) toimintaa ja suurentaa elimistön kortisolipitoisuuksia. Äidin verenkierron stressihormoni kortisoli pääse osittain istukan läpi ja aktivoi sikiön HPA- akselin. Elimistön suuria kortisolipitoisuuksia ja pitkään pysyviä ovat haitalisia hermosoluille. Ne voi haitata hermoyhteyksien muodostamista ja vähentää keskushermoston plastisuutta sekä hermoston välittäjäaineiden aktiivisuutta ja siten vaikuttaa myöhemmin lapsen stressinsiedokykyyn. (Luoma 2016, Korhonen 2017.) Varhaisella stressillä on yhteys muutoksiin tietyissä aivorakenteissa, kuten mantelitumakkeessa, hippokampuksessa ja aivokuorella sekä valkeassa aineessa tunnesäätelyn kannalta tärkeiden ratojen rakenteissa (Lehtola ym. 2016: 1345).

Kumulatiivisen altistuksen hypoteesi.

Toinen mahdollinen riskimekanismi on altistuvien tekijöiden kumulointi. Haitallisen altistumisen toistuminen tai jatkuminen myöhemmin kehityksen aikana voi olla olennaisempaa kuin biologinen. Monet mielenterveyden häiriöt ovat pitkäaikaisia tai toistuvia. Myös vanhemman psyykkinen häiriö raskauden aikana ei väistämättä johda lapsen kehityksen ongelmiin, mutta niiden kumulointi, vaikutus lapsen herkkyysvaiheisiin, suojaavin tekijöiden ja riskitekijöiden yhteisvaikutus voisivat altistaa myöhempään mielialahäiriöihin lapsella. Yleisimpiä raskauden aikana kartoitettuja vanhempien mielenterveyden häiriöitä olivat äidin masennus-, ahdistus- ja stressioireet sekä mielialahäiriöt. (Luoma 2016, Korhonen 2017.)

Kuvio 1. Sikiöaikaisen ja kumulatiivisen altistumisen riskimekanismeja. Vaakasuorat viivat kuvaavat ajallista jatkuvuutta ja pystysuorat nuolet vuorovaikutusta.
(Lähde: Luoma, Ilona 2016. Raskausajan psykkinen hyvinvointi: lapsen mielenterveyden varhaiset juuret?)

Raskaudenaikainen stressin vaikutus jälkikasvun myöhempään kehitykseen voi ilmentää lapsen heikentyneenä tunteiden säätelynä, huonompina kognitiivisina kykyinä ja suurempana taipumuksena ahdistuneisuuteen. Äidin raskaudenaikainen stressi voi olla myös yksi lapsen temperamentin vaihtelua ja mahdollista keskushermoston kehitysviivettä määrittävistä tekijöistä sekä riskitekijä myöhäisemmän (neuro)psykiatrisen häiriön kehittymiselle, kuten masennukselle, ADHD- oireille, autismipirteille ja jopa skitsofrenialle. Varhaisella stressillä voi olla laajoja ja pysyviä vaikutuksia paitsi käyttäytymiseen ja tunne-elämään, myös muuhun terveyteen. (Lehtola ym. 2016: 1345.)

Kiintymyssuhde sikiöön raskausaikana.

Kiintymys lapseen alkaa muodostua jo raskauden aikana, ja se vahvistuu luonteisesti koko raskauden ajan. Raskaudenaikaisella kiintymyksellä sikiöön tarkoitetaan vanhemman tunteissa tapahtuvaa sitoutumista, joka ilmenee sekä hänen käyttäytymisessään sekä vauvaan liittyvien mielikuvien sisällössä ja määrässä. Raskausaikana kehittyneen vahvan kiintymyksen on todettu olevan yhteydessä syntymän jälkeiseen äidin ja lapsen väliseen hyvän vuorovaikutussuhteeseen, lapsen turvalliseen kiintymyssuhteeseen ja suotuisaan kehitykseen. Kiintymyksen kehittymistä häiritsevien tekijöiden tunnistaminen ja kiintymyksen varhainen tukeminen on tärkeä hoitotyön tehtävä äitiyshuollossa. (Lindroos – Ekholm – Pajulo 2015: 143.)

Kiinnostusta on herättänyt mahdollisuus vahvistaa vanhempien kiintymyssuhdetta sikiöön kaikukuvauksen avulla. Suomessa jokaiselle raskaana olevalle naiselle tarjotaan äitiyshuollossa kaksi vapaaehtoista kaikukuvausta. Kaikukuvauksen on todettu vahvistavan kiintymystä jokaisella raskauskolmanneksella tehtynä. Vaikutus on suurempi, jos se on tehty noin 12- raskausviikolla, koska myöhemmin luontainen kiintymys on jo muutoinkin voimakkaampaa. Myös on todettu, että erityisen paljon kiintymystä vahvistaa kolmiulotteinen kuvaus, ja jos kasvot ovat tutkimuksessa näkyneet hyvin. Sen perusteella on pohdittu, että voisiko sikiön kaikukuvausta käyttää myös hoidollisesti herättämään ja lisäämän äidin tai vanhempien mielenkiintoa sikiön kehitystä ja persoonaa kohtaan silloin, kuin kiintymyssuuhteen kehittyminen lapseen on vaarantanut. (Lindroos ym. 2015: 146 – 147.)

Lähteet

Korhonen, Marie – Luoma, Ilona 2017. Äidin masennuksen vaikutus lapsen kehitykseen. Suomen Lääkärilehti. 15-16. (1005 – 1009d).

Lehtola, Satu – Tuulari, Jerto J. – Karlsson, Linnea – Parkkola, Riitta – Karlsson, Hasse – Scheinin, Noora M. 2016. Miten varhainen stressi vaikuttaa aivojen kehitykseen? Duodecim 132. (1345 – 1351).

Lindroos, Annika – Ekholm, Eeva – Pajulo, Marjukka 2015. Raskaudenaikainen kiintymys sikiöön – äitiyshuollon mahdollisuus ja haaste. Duodecim. 131.(143 – 149).

Luoma, Ilona 2016. Raskausajan psyykkinen hyvinvointi: lapsen mielenterveyden varhaiset juuret? Duodecim 132. (975 – 981).