Lasten ja nuorten reagointi järkyttäviin tapahtumiin. Psykologian tehtävä.

Äkillisen kriisin vaiheet lapsilla ovat samanlaiset kuin aikuisellakin, mutta onnettomuuden laatu, lapsen ikä ja kehitystaso, aikaisempi saatu elämänkokemus ja ympäristön reaktio muovaavat lasten psyykkisen reaktion (Saari ym. 2009: 61). Tapahtuman luonne ja mikä lapsen rooli siinä on vaikuttavat siihen. mitä lapsi kokee ja miten hän reagoi tapahtumaan. Lapset saattavat olla silminnäkijät tai ensiavunantajan ja avun hälyttäjän roolissa. (Saari 2012: 252 – 253.)

Lasten reaktioiden erityispiirteet järkyttäviin tapahtumiin.

Pienten lasten reagoinnin erityispiirteitä ovat sidoksissa lasten aivojen varhaiseen kehitykseen. Vauvaikäisiltä ja pikkulapsilta puuttuu kyky hahmottaa ympäristön tapahtumia ja tämä ominaisuus suojaa heitä onnettomuuksien järkyttäviltä seurauksilta. Pienille lapsille on haitallisempaa joutua eroon läheisestä aikuisesta ja heidän reagointi järkyttäviin tapahtumiin on seuraus sitä, miten aikuiset reagoivat siihen. Jos aikuiset pysyvät onnettomuustilanteissa rauhallisina ja johdonmukaisina, lapsi kokee olevansa turvassa. (Saari ym. 2009: 61). 0 - 2- vuotiailla lapsilla poikkeava unettomuus tai uneliaisuus, vetäytyminen, itkuisuus, levottomuus, takertuminen hoitavaan henkilöön, saattavat olla reaktiovaiheen liittyviä oireita. Kovat äänet saattavat säikähdä lasta herkästi. Myös lapsella voivat taantua jo aikaisemmin hankitut taidot, esimerkiksi hygienian liittyvät, kuten tahriminen, pissaaminen. (Saari ym. 2009: 64 – 65.)

Pieni lapsi tekee paljon aistihavaintoja, mutta pystyy jakamaan niitä ympäristönsä ihmisten kanssa vasta kuin oppi puhumaan. Leikki-ikäisille lapsille tärkeä osa elämästään on leikki. Tapahtumien kulku lapselle voi olla epäselvä, mutta leikin kautta he pystyvät tuoda esille tärkeitä yksityiskohtia ja kuvaamaan järkyttäviä kokemuksiaan. (Saari ym. 2009: 62.) 3 – 6- vuotiaalla lapsella reaktiona järkyttävään kokemukseen voi olla ahdistuneisuus, yksinolon ja pimeän pelko, taantuminen ikätasoa nuoremman lapsen tasolle, välinpitämättömyys, unihäiriö, ylivilkkaisuus, keskittymättömyys, syömishäiriö ja myös ruumiillisia oireita, kuten esimerkiksi päänsärky, vatsakipu, lievä kuume. (Saari ym. 2009: 64 – 65.)

Kouluikäiset lapset kykenevät itsekin rauhoittamaan ja keksimään selviytymisstrategioita. Mutta siinä on hyvät ja myös huonotkin puolet ja ratkaisevana tekijänä on se ympäristö, jossa lapsi on. Tärkeä rooli tässä on aikuisilla, joilla on ymmärrys lasten kehityksestä ja tavasta reagoida tapahtumiin.

Lasten käsitys tapahtumasta poikkea aikuisten ajattelusta ja on yhteydessä lapsen kehitysvaiheeseen. Lapset eivät pystyy pitkään keskittymään samaan asiaan ja eivät reagoi yhtäjaksoisesti. Leikki kavereiden kanssa vie mukaan, mutta se ei tarkoittaa, että lapsen suru on ohi. Toinen lasten käsittelyn piirre on ajattelun konkreettisuus. Lapset esittävät aikuisille konkreettisia kysymyksiä ja he myöskin paremmin ymmärtävät konkreettisia vastauksia. Lasten maailman käsitys on minäkeskeinen, tai egosentrinen. Lapsi löytää selitykset elämän tapahtumille siitä, mitä hän on itse tehnyt tai ajatellut. Silloin on vaara, että lapsi jatkossa kärsi syyllisyydentunnoista, tai ajattelusta, että hän on aiheuttanut jollain tavalla niitä tapahtumia. (Saari 2012: 254-255.)

Nuorten reaktioiden erityispiirteet.

Nuorilla ovat samanlaiset reaktiovaiheet kuin lapsilla ja aikuisilla, mutta myös erityispiirteetkin. Nuori kehittyy psyykkisesti ja ruumiilliseksi aikuisten kaltaiseksi. Lapsellinen ajattelu vähitellen häviä, mutta aikuisten on vasta kehittymisvaiheessa. Hän rakentaa uudella tavalla suhteen omaan ruumiiseensa ja kykyihinsä, vanhempiinsa, ikätovereihinsa ja myös ympäröivään yhteiskuntaan. Ne ovat tärkeät asiat nuorten kehityksessä ja jos traumaattinen tapahtuma vaikuttaa tärkeisiin ihmisiin tai asioihin, vaikutus niistä voisi olla pitkäjänteinen. Pahimmillaan nuoren itsenäistyminen ja eriytyminen voivat häiriintyä. (Saari ym. 2009: 66.)

Nuorten kyky käsitellä tunne-elämän asioita voi olla vielä puutteellinen, ja saamatta apua siihen, hän voi vetäytyä kaveripiiristä, jäädä pois koulusta ja olla ristiriitainen muiden kanssa. Ikätovereiden tuki on tärkeä, koska tunnereaktioita nuoret jakavat tavallisesti ystäväpiirin kanssa ja ei välttämättä aikuisen parissa. Nuorille ovat tyypillisiä voimakkaat tunnekuohut. Sen takia he saattavat yrittää latistaa tai tukahduttaa onnettomuuteen liittyviä ajatuksiaan tai kieltää ne kokonaan. Tämän seurauksena voi olla tunteiden kirjon kapeutuminen, luovan toiminnan väheneminen ja kyky suunnitella tulevaisuutta estyy.

Useammat lapset ja nuoret selviävät järkyttävistä tapahtumista omin avuin ja lähipiirinsä tukemana, erityisesti jos he ovat eläneet turvallisissa olosuhteissa. Ammattilaisten apua on pohdittava, jos lapsella on posttraumaattisen stressihäiriön merkkejä, jos lapsi kokee tapahtumasta kohtuutonta syyllisyyttä, jos lapsen ympärillä olevat aikuiset eivät pysty huolehtimaan lapsesta. (Saari ym. 2009: 71.)

Lähteet

Saari, Salli 2012. 6.painos. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.

Saari, Salli – Kantanen, Irja – Kämäräinen, Leena – Parviainen, Kaisa – Valoaho, Sari -Yli-Pirilä, Pia (toim.) 2009. Hädän hetkellä. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim ja Suomen Punainen Risti.