Hoitotyön auttamismenetelmät

Psykoedukaatiivinen hoitotyömenetelmä

Psykoedukaatiivinen työmenetelmä on yksi psykososiaalisista hoitomuodoista mielenterveystyössä ja sen käsite on moninainen. Suomen kielellä edukaatio (eng. educate) on koulutus, opetus. Käytännössä psykoedukaatio  sisältää paljon enemmän, kun vain opetusta.  Suomessa psykoedukaatio on käännetty koulutukselliseksi työotteeksi ja se pohjautuu tiedon ja kokemusten jakamiseen ja yhteisen ymmärryksen rakentamiseen ammattihenkilöiden, sairastuneen ja läheisten keskenään. Koulutuksellinen terapia voi joskus paremmin kuvata psykoedukaatiota. (Kieseppä – Oksanen 2013: 2133.) Psykoedukaatiota nähdään vuorovaikutuksellisena hoitoprosessina, jolla dialogisuus on lähestymistapana. (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2013: 95.)

Psykoedukaatiivinen työskentelytapa on kehittynyt erityisesti vaikeiden mielenterveyden häiriöiden hoidossa ja kuntoutuksessa, kuten psykoosien tai skitsofrenian sairastuneen potilaan ja hänen läheisiensä hoitotyössä. Psykoedukaatio on yksi vaikuttavista psykoosien psykososiaalista hoitomuodosta erityisesti perhetyöhön yhdistettynä. (Lönngvist – Henriksson – Marttunen – Partonen 2014: 187.) Nykyään menetelmän käyttö laajentunut myös muiden potilasryhmien hoitoon ja on käytetty lähestymistapa mielenterveystyössä (Kuhanen ym. 2013: 94-95).

Haavoittuvuus-stressimalli teoria on psykoedukaatiivisten lähestymistapojen taustalla. Teorian perusajatus on se, että ihmisellä on yksiöllinen alttius sairastua psykoosiin. Ulkoiset ja sisäiset sairauteen altistavat tekijät vaikuttavat negatiivisesti terveyteen ja erilaiset sisäiset ja ulkoiset suojaavat tekijän ylläpitävät terveyttä. Niiden tasapainon muuttuessa altis sairaudelle yksilö sairastuu psykoosiin. (De Bruijn 2006: 4220.) Riskitekijöiden sekä yksilön suojaavin tekijöiden tunnistaminen on tausta psykoedukaatiivisen työskentelyyn (Kuhanen ym. 2013: 94).

Psykoedukaativisen hoitotyön tavoitteena on lisätä potilaan ja perheen terveyttä ja hyvinvointia, elämänlaatua, vahvistaa elämänhallinnan tunnetta ja myös antaa konkreettisia selviytymiskeinoja ja välineitä heidän elämäänsä (Kuhanen ym. 2013: 95).

Psykoedukaatiota voidaan toteuttaa yksilö-, ryhmä- ja perhetyönä ja vaikutus on suurempi, kun siihen sisältyy perhetyö. Myös psykoedukaativistä hoitotyötä suunnitellaan ja toteutetaan riittävän pitkänä prosessina, jotta aito yhteistyösuhde, ymmärryksen lisääntyminen ja sairauden hallinta ehtivät muodostua. (Kieseppä 2013: 2135.)

Nykyään informaatioteknologiaan pohjautuvaa sähköinen potilasopetusmenetelmä on yksi keinoista ylläpitää suhdetta ammattilaisten, potilaan ja hänen perheensä keskenään ja on osana psykoedukaatiivista työtä.  Esimerkkinä on Turun yliopiston kehittämä MieliNet-ohjelma, joka on suunnattu erityisesti skitsofreniaa, skitsotyyppistä häiriötä ja harhaluuloisuushäiriötä sairastaville potilaille. MieliNet-sivusto on suljettu, suomenkielinen, käyttäjätunnuksin ja salasanoin suojattu. Se sisältä tietoa sairaudesta, hoidosta, ja kuntoutuksesta, hyvinvoinnista, oikeuksista ja arkipäivässä selviytymisestä. (www.edumental.fi.) Potilasopetusta toteuttavat siihen koulutetut hoitoalan ammattilaiset. Potilaat pääsevät potilasopetukseen lääkärin lähetellä.

Viime aikana on tullut tutkimuksia mieliterveyden potilaan arvioista sähköisestä potilaasopetuksesta. Yksi niistä on tutkimus potilaiden suhtautumisesta sähköiseen potilasopetukseen MieliNet-sivuston kautta. Tutkimus osoitti, että vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla potilailla on riittävät taidot hyödyntää informaatioteknologiaa ja he ovat halukkaita sitoutumaan opetukseen. (Anttila ym. 2016: 281). Myös potilaiden arvio potilasopetuskerrasta oli yhteydessä opetuksen kestoon, potilaan ikään, potilaan sairastumisikään, psyykkiseen toimintakykyyn ja tietokoneen käyttötaitoihin. Tuloksena on, että sairauden kesto tai korkea ikä eivät ole este informaatioteknologian hyödyntämiseen potilasopetuksessa, ja myös vanhemmat potilaat olivat tyytyväisempiä opetukseen, kuin nuoremmat. Niiden potilaiden kohdalla, joiden kognitiivinen tila ollut heikko, kauemmat yksittäiset opetustapaamiset olivat hyödyllisempi ja parempi toteutuivat potilaiden mielestä. (Anttila ym. 2016: 282.)

Lähteet

Anttila, Minna – Pitkänen, Anneli – Hätönen, Heli – Kuosmanen, Lauri – Katajisto, Joukko – Välimäki, Maritta 2016. Informaatioteknologiaan pohjautuvan opetuksen toteutuminen mielenterveystyössä – Potilaiden näkökulma. Hoitotiede 28 (4). 274 – 285.

De Bruijn, Tuula T. 2006. Käytännön psykoedukaatiota psykoosipotilaan perheelle. Suomen lääkärilehti 41. 4219 -4225.

Kieseppä, Tuula – Oksanen, Jorma 2013. Psykoedukaatio psykoosien hoidossa ja kuntoutuksessa. Duodecim 129 (20). 2133 - 2139.

Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2013. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Lönnqvist, Jouko – Henriksson, Markus – Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.) 2014. Psykiatria. 11.painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

MieliNet. Verkkodokumentti. < http://www.edumental.fi/index.php/palvelut/mielinet> Luettu 15.11.2017.